maanantai 23. maaliskuuta 2009

Yhä

Katson alas, ja näen rintaa imevän lapsen. Minun rintaani. Minun lapseni. Hän imee vakaasti ja tottuneesti niin kuin olisi aina tehnyt niin. Ja niinhän hän onkin. Minä vain en ole.

maanantai 2. maaliskuuta 2009

Opiskelijaäiti

Matkasin Tampereelle tenttiin. Hutaisin tentin läpi ehtiäkseni kahden junaan, mutta kahden junaa ei ollutkaan. Pumppasin rintaani junan vessassa ja katsoin, kuinka maitoni valui lavuaarin reiästä metalliputkea pitkin kiskojen lumisille poikkipuille. On kuitenkin ihanaa sekä olla välillä poissa vauvan luota että palata jälleen illalla vauvan luo. Junamatkan aikana sain Otamon keltaisen kietaisuneuleen melkein valmiiksi.

Päivän ajatukset:
- Olen pikkuhiljaa alkanut tottua ajatukseen, että minulla on vauva, ja vauva tulee pysymään meillä. Mutta tänään tajusin, että olen jonkun äiti. Olen yhtä äiti kuin kaikki muutkin äidit ja saan juhlia äitienpäivää. Käsittämätöntä.
- Aion tästä lähin keskittyä olemaan hyvä ystävä, puoliso ja äiti, kehittämään itseäni ihmisenä ja nauttimaan elämästä.