Tulevalle kummille

Pakolliset vauvauutiset: kävin tarkastuksessa, sain jälleen katsella sikiota ultraäänikuvassa mistä ei ota mitään tolkkua kukaan (vaikka kuuliaisesti nyökkäilin, kun lääkäri sanoi, etta tässä on pää, tässä sydän, tässä käsi...) ja kaikki on ilmeisesti edelleen kunnossa. Olen lähes 12 viikkoa raskaana! Vieläkin tuntuu yhtä epätodelliselta - eiko raskaus ole niitä asioita, jotka tapahtuvat vain muille ihmisille, vähän kuin auto-onnettomuus? - vaikka viimeiset 10 viikkoa olenkin joka hetki raskautta ajatellut. Viikon päästä ensimmäinen kolmannes ja sen myötä pahin keskenmenoriski on ohi. Olen juhlatunnelmissa, enkä tällä hetkellä edes huonovointinen. Nyt alan ajatella tosissani: ehkä tämä vauva tosiaan joskus syntyy, ja sitä saa pitää sylissä...

Päivä kerrallaan

Huomenna kymmenen viikkoa. Jo kymmenen viikkoa. Vasta kymmenen viikkoa! Tarkkaan ottaen en edes ollut raskaana ensimmäiset kaksi viikkoa. Olen siis kestänyt alle kaksi kuukautta, säälittävät kahdeksan viikkoa. Tuntuu kuin olisin ollut raskaana koko elämäni. Kuin en olisi muuta koskaan tehnytkään kuin odottanut. Ajattelen raskauttani kymmeniä kertoja päivässä. Aina kun näen itseni peilistä, vartaloni muistuttaa minua raskaudestani; aina syödessäni oudot ruokailutottumukseni muistuttavat minua siitä; yölliset pissakäynnit samoin; kadulla vastaan tulevat lapset; ja jatkuva väsymykseni muistuttaa minua jatkuvasti. Öisin herään miettimään nimivaihtoehtoja. Yksin odottaminen, ja näkymättömän odottaminen, ja pahimman pelkääminen, on kovin rankkaa.