Odottamaton apu

Olemme kipeitä ja voimattomia. Otamo itkee enkä kykene enää edes kunnolla lohduttamaan. Laulaminen auttaa, mutta ääni ei kulje eikä sitäkään oikein tahdo jaksaa.

Tähän mennessä Otamolle ei ole usein levyjä soiteltu, kun joka päivä tulee lauleskeltua niin paljon, mutta tänään levymusiikki tuli tarpeen. Mietin, minkälainen musiikki olisi sopivan rauhoittavaa ja omaa lauluani vastaavaa Otamon korville, ja päädyin lopulta kaivamaan esiin vanhan Leevi and the Leavings -kopion. Sitten makasimme sylikkäin, minä silitellen Otamon selkää, kun kauittimet suolsivat Rin-Tin-Tiniä ja Teuvoa.

Ei näitä varmaan enää vuoden päästä voisi Otamolle soittaa.

Asioita joita en olisi koskaan arvannut

Vauvat ovat niin kovin kummallisia. Heti kun ehtii oppia tuntemaan pienen ihmisensä, tämä muuttuu aivan toiseksi. Nyt meillä eletään rintalakkoaikaa. Viikkokausia jatkunut ajoittainen lakkoilu on äitynyt vallan kamalaksi. Kun yritän tarjota maitoa, saattaa tulla hirvittävä raivokohtaus, tai sitten itketään vain sitä, että on niin hurja nälkä. Olen ihan hämilläni; Otamohan ei ole usein ennen itkenyt. Ahdistaa ja surettaa, kun yrittää tarjota lapselle parasta, mutta se ei kelpaa. Eikö imemisen kuulunut olla se, joka helpottaa ja lohduttaa aina?