Asioita joita en olisi koskaan arvannut

Vauvat ovat niin kovin kummallisia. Heti kun ehtii oppia tuntemaan pienen ihmisensä, tämä muuttuu aivan toiseksi. Nyt meillä eletään rintalakkoaikaa. Viikkokausia jatkunut ajoittainen lakkoilu on äitynyt vallan kamalaksi. Kun yritän tarjota maitoa, saattaa tulla hirvittävä raivokohtaus, tai sitten itketään vain sitä, että on niin hurja nälkä. Olen ihan hämilläni; Otamohan ei ole usein ennen itkenyt. Ahdistaa ja surettaa, kun yrittää tarjota lapselle parasta, mutta se ei kelpaa. Eikö imemisen kuulunut olla se, joka helpottaa ja lohduttaa aina?