Päivä kerrallaan

Huomenna kymmenen viikkoa. Jo kymmenen viikkoa. Vasta kymmenen viikkoa! Tarkkaan ottaen en edes ollut raskaana ensimmäiset kaksi viikkoa. Olen siis kestänyt alle kaksi kuukautta, säälittävät kahdeksan viikkoa. Tuntuu kuin olisin ollut raskaana koko elämäni. Kuin en olisi muuta koskaan tehnytkään kuin odottanut. Ajattelen raskauttani kymmeniä kertoja päivässä. Aina kun näen itseni peilistä, vartaloni muistuttaa minua raskaudestani; aina syödessäni oudot ruokailutottumukseni muistuttavat minua siitä; yölliset pissakäynnit samoin; kadulla vastaan tulevat lapset; ja jatkuva väsymykseni muistuttaa minua jatkuvasti. Öisin herään miettimään nimivaihtoehtoja. Yksin odottaminen, ja näkymättömän odottaminen, ja pahimman pelkääminen, on kovin rankkaa.