Tänään Guanabana kävi ensimmäistä kertaa kaupungissa.
Tänään Guanabana lopetti hurjan itkunsa, kun lauloin hänelle Tiitiäinen metsäläinen.
Tänään Guanabana katsoi minua pitkään silmiin (ja vielä pidempään eilen hoitopöydän viereen kiinnittämäämme hymynaamaa).
Tänään itkin väsymyksestä ja siitä, että Brian oli aamulla niin huonotuulinen, koska oli taas tullut nukkumaan liian myöhään.
Viime päivinä Guanabana on saanut vatsavaivoja ja oppinut niiden myötä huutamaan, ja yllätyksekseni olen huomannut, ettei se hermostuta minua juuri lainkaan.
Ja yhä edelleen ihmettelemme sitä, miten Guanabana on tullut tyhjästä ja on nyt olemassa. Eilen Brian ilmaisi sen näin: Eikö ole ihmeellistä, että me teimme tuon? Että tuossa on puolet sinua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti