Tänään vauva täyttää kuukauden. Kuukausi maailmassa! Ja hän muuttuu lähes joka päivä hieman, ulkonäöltään, tavoiltaan, taidoiltaan. Emme koskaan ehdi tutustua häneen täysin.
On ollut yllättävän raskasta hoitaa ja helliä pientä ihmistä, joka ei osoita huomaavansa läsnäoloani lainkaan. En ollut osannut odottaa sitä. Nyt hän katsoo jo toisinaan pitkiä aikoja silmiin ja selvästi kuuntelee puhettamme, mutta ensimmäiset kolme viikkoa hän oli vain hämmentyneen oloinen möntti. On vaikeaa puhella jollekin, joka selvästi vaikuttaa ihmiseltä, mutta joka ei ole vielä ehtinyt oppia mitään ihmisten taitoja.
Huomaamattamme olemme alkaneet kutsua vauvaa Otamoksi. Omassa suussani Guanabana maistuu yhtäkkiä leikkinimeltä: sitä käytimme yhdeksän kuukautta mahassa olevasta tuntemattomasta, mutta nyt kun ulos onkin tullut ihan oikea ihminen, tuntuu saman nimen käyttäminen väärältä. Kuitenkin on vielä pelättävä, hyväksytäänkö Otamo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti